Työelämän tutkimus -lehden päätoimittajan hakuaikaa jatkettu
Työelämän tutkimus -lehti etsii seuraavalle kaudelle (1.1.2019-31.12.2021) uutta päätoimittajaa.
Päätoimittajahaun aikaa on jatkettu 5.10.2018 asti. Toivomme erityisesti yhteishakemuksia, joissa hakijat esittävät jaetun päätoimittajuuden mallin. Myös yksittäishakijoiden toivotaan ilmaisevan mahdollinen kiinnostuksensa päätoimittajuuden jakamiseen toisen tehtävästä kiinnostuneen kanssa. Tehtävän jakamisella kahden henkilön kesken pyritään kohtuullistamaan luottamustoimen työkuormaa, vahvistamaan yhdessä tekemisen mallia sekä varmistamaan toimitustyön jatkuvuutta mahdollisissa muutostilanteissa.
Monitieteisen Työelämän tutkimus -lehden päämääränä on edistää työelämään ja työyhteiskuntaan kohdistuvaa tutkimusta, keskustelua ja kehittämistä. Työelämän tutkimus -lehti on näköalapaikka työelämän tutkimukseen.
Lehdellä on Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) vertaisarviointitunnus ja artikkelien englanninkieliset abstraktit toimitetaan EBSCO-tietokantaan. Lehden artikkelit ovat löydettävissä tieteellisten kirjastojen hakupalveluista. Lehti on siirtymässä avoimeen julkaisemiseen vuoden 2019 alusta lähtien.
Päätoimittaja vastaa lehden sisällöstä ja julkaisuprosessista yhdessä toimitussihteerin ja toimitusneuvoston kanssa; mm. teemanumeroiden suunnittelu on keskeinen osa tätä yhteistyötä. Päätoimittajan keskeisin tehtävä on lehdelle tarjottujen käsikirjoitusten arviointi ja niiden saattaminen julkaisukuntoon yhdessä lehden toimitussihteerin kanssa. Lisäksi päätoimittajan tehtäviin kuuluvat pääkirjoituksen kirjoittaminen, tiedotustehtävät, osallistuminen rahoitushakuihin, sidosryhmäyhteistyö ja lehden kehittäminen. Avoimeen julkaisemiseen siirtyminen ja lehden näkyvyyden nostaminen ovat uuden päätoimittajan erityistehtäviä. Lehden toimitussihteeri vastaa osaltaan viestinnästä, tekstien oikoluvusta sekä lehden taittoprosessista yhdessä lehden taittajan kanssa. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Lehden toimitusta on avustanut kaksi toimittajaa tilannekohtaisesti.
Jos tunnet monipuolisesti työelämän tutkimuksen kenttää ja haluat hankkia uutta työkokemusta, lähetä vapaamuotoinen hakemus Työelämän tutkimusyhdistys ry:n puheenjohtajalle Anu Järvensivulle (anu.k.jarvensivu@jyu.fi) 5.10.2018 mennessä. Lisätietoja voit kysyä myös lehden päätoimittajalta Monika von Bonsdorffilta (monika.bonsdorff@jyu.fi).
Hakemuksen sisältö on seuraavanlainen:
1. CV ja julkaisuluettelo
2. Tausta: kokemus julkaisutoiminnasta ja toimitustyöstä
3. Lyhyt kuvaus motiiveista ko. tehtävän vastaanottamiseen
4. Visio: lyhyt pohdinta siitä, mitä lehti on/voi olla päätoimittajakauden lopulla.